lauantai 30. joulukuuta 2017

Perunarieskat

Perunarieskat (10 kpl)

3 dl perunasosetta
1 tl suolaa
1 muna
noin 3 dl hiivaleipäjauhoja


 
Sekoita kaikki ainekset nopeasti taikinaksi. Voit halutessasi maustaa taikinan kuminalla tai aniksella. Jos perunasose on jo valmiiksi suolaista, kannattaa lisäsuola jättää pois.
Nosta taikinasta kymmenen nokaretta leivinpaperin päälle uunipellille. Taputtele nokareet mataliksi jauhotetuin käsin.
Sekoita ainekset nopeasti taikinaksi ja nosta taikinasta noin kymmenen nokaretta uunipellille leivinpaperille. Taputtele nokareet mataliksi jauhotetuin käsin. Pistele pintaan reikiä haarukalla.
Paista perunarieskoja kuumassa leivinuunissa tai 250-asteisen sähköuunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes rieskat ovat saaneet pintaansa hieman väriä.
 

perjantai 29. joulukuuta 2017

Kakkutikkarit

Tee kakkutikkarit näin:

  1. Murenna kakun jämät käsin kulhoon. Kaikki kakut käyvät: tiikeri-, taateli tai vaikkapa jouluinen hedelmäkakku.
  2. Lisää joukkoon vaniljan- tai appelsiininmakuista tuorejuustoa, hieman huoneenlämpöistä voita ja tomusokeria. Sekoita aineksista käsin tasainen massa.
  3. Pyöritä massasta kakkupalloja ja laita kylmään kovettumaan pariksi tunniksi. Paina jokaiseen palloon kakkutikku.
  4. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kasta pallot sulaan suklaaseen.
  5. Asettele tikkarit sokerilla täytettyyn ruukkuun.
  6. Pistele tikut pystyyn syvään purkkiin, joka on täytetty esimerkiksi sokerilla, jotta tikut pysyvät pystyssä. Ripottele pintaan nonparelleja. Laita hetkeksi kylmään kovettumaan.
Vinkki! Voit pyörittää tikkarit myös valkosuklaassa ja ripotella päälle pähkinärouhetta, karpalojauhetta tai kookoshiutaleita.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Rex-kakku

Suussa sulava 1950-luvulla keksitty suklaakakku, Rex-kakku, maistuu vielä tänäkin päivänä. Alun perin Ruotsista Suomeen rantautunut kakku sai nimensä nelikulmaisista Rex-kekseistä. Keksejä kerrostetaan vuokaan yhdessä kookosrasvasta, suklaasta, sokerista ja munista tehdyn täytteen kanssa.
Kakku oli 1950-luvulla edistyksellinen ja moderni, sillä sen valmistamiseen ei tarvita uunia. Rex-kakku tunnettiin myös nimellä radiokakku, sillä se muistutti monen mielestä 1950-luvun suosittua ASA-radiota.
Rex-kakku on vanhanajan kakku, jota valmistettiin kun uunia ei ollut käytössä.Tämä kakku on riittoisaa, sillä se on makeaa ja pienikin pala riittää tarjottavaksi. Voit maustaa seosta makusi mukaan erilaisilla leivontamausteilla tai rouhituilla karamelleilla tai vaikka toffeella. Kokeile Hellapoliisin reseptiä!

REX-KAKKU
 
250 g kookosrasvaa
200 g taloussuklaata
2 munaa
3 dl tomusokeria
1 tl kanelia
1 pkt kandisokerikeksejä
1 – 11/2 dl vahvaa kahvia juomana


Valmistusohje
Sulata kookosrasva ja taloussuklaa miedolla lämmöllä kattilassa sekoitellen.
Jäähdytä hetki.
Lisää munat sekoittaen.
Sekoita vielä joukkoon tomusokeri ja kaneli.
Sekoita tasaiseksi.
Vuoraa litran vetoinen pitkulainen leipävuoka leivinpaperilla pohjalta ja reunoilta.
Kääntele kandisokerikeksit vahvassa kahvijuomassa ja laita kerroksittain suklaatäytettä ja kostutettuja keksejä vuokaan.
Nosta jääkaappiin jähmettymään yön yli.
Kumoa ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

torstai 14. joulukuuta 2017

Mummin taatelikakku

10-12 annosta
 
  • 200 g taateleita
  • 2 dl vettä
  • 200 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl kermaviiliä
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 vaniljatanko
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
Voitele ja korppujauhota 1,8 l-vetoinen rengasvuoka. Pilko taatelit ja keitä pehmeiksi veden kanssa. Soseuta sauvasekoittimella ja sulata voi lämpimän taateliseoksen joukkoon.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä muna-sokerivaahto, taateliseos ja halkaistun vaniljatangon sisus varovasti sekoittaen. Lisää joukkoon kermaviili.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista. Kaada vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa n. 1 tunti. Anna kakun jäähtyä hieman ennen kuin kumoat sen.
 

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Glögi-juustokakku

Pohja:
200 g pipareita
75 g voita
Täyte:
0,8 dl sokeria
1 kananmuna
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 tl kanelia tai piparkakkumaustetta
2 rkl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
Päälle:
2 dl glögiä
3 liivatelehteä
1. Murskaa piparit ja sulata voi. Laita irtopohjaisen (halkaisija 22–24 cm) vuoan pohjalle leivinpaperi. Sekoita murskatut piparit ja sulatettu voi keskenään ja painele seos kakkuvuoan pohjalle. Anna jäähtyä kunnolla.
2. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa sokeri ja kananmuna keskenään kovaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita juustoa esimerkiksi haarukalla ja lisää se sitten muna-sokerivaahtoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen mausteet.
3. Ota liivatteet vedestä ja purista niistä ylimääräinen neste ja sekoita ne kiehuvaan veteen. Kaada sulaneet liivatteet kermaan. Sekoita huolella.Yhdistä kermavaahto juustoseokseen. Kaada täyte kakkuvuokaan piparipohjan päälle. Tasoita pinta nuolijalla. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään tai vähintäänkin useammaksi tunniksi.
4. Valmista glögikiille muutamaa  tuntia ennen tarjoilua. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kymmenen minuuttia. Kuumenna glögi lähes kiehuvaksi. Ota liivatteet vedestä ja purista niistä ylimääräinen neste. Sekoita liivatteet kuumaan glögiin. Anna glögin jäähtyä kunnolla. Älä missään nimessä kaada kuumaa nestettä kakkuun. Kun neste on jäähtynyt, kaada se tasaisesti kakun päälle. Siirrä kakku taas jääkaappiin.
5. Poista kakun ympäriltä varovasti irtopohjavuoka. Siirrä valmis kakku tarjoiluastiaan ja koristele kanelitangoilla ja kohmeisilla puolukoilla tai karpaloilla.

https://www.mtv.fi/teemasivut/leivontanurkka/ajankohtaista/artikkeli/lopeta-etsiminen-tassa-parhaat-pipariset-joululeivonnaiset-pipari-mutakakku-pipari-joulutortut-ja-glogi-juustokakku/6688700#gs.7Rz2QKY 

Pipari-mutakakku

150 g voita
3 dl sokeria
¾ dl kaakaojauhoa
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ¾ vehnäjauhoja
3 kananmunaa
Koristeeksi:
piparkakkuja

Sulata voi kattilassa. Lisää loput ainekset ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (halkaisija 23 cm.)
Aseta varovasti muutama piparkakku taikinan päälle.
Paista uunissa 180 asteessa 22–30 minuuttia riippuen siitä kuinka tahmean kakun haluat. Anna jäähtyä. Tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

Resepti: Hembakat

perjantai 1. joulukuuta 2017

Sheperds pie

Jauhelihapiiras 4:lle

  • 500 g naudan jauhelihaa
  • 2 keltasipulia
  • lihalientä
  • 7-8 keitettyä perunaa
  • 50 g voimakkaan makuista juustoraastetta
  • 1 dl lihalientä
Valmistusohje
1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
2. Kuori ja hienonna sipuli. Ruskista sipuli voissa, ruskista sitten jauheliha. Laita jauheliha uuninkestävän vuoan pohjalle, lisää päälle sipulit. Kaada päälle lihaliemi. Painele vastakeitetyt perunat päälle peitoksi. Ripottele päälle juustoraastetta ja gratinoi uunin keskitasolla n. 1 tunti, kunnes kaikki on kauttaaltaan kuumaa.

https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/reseptit/resepti/jauhelihapiiras-sheperds-pie/5661880