Leipäkoneillen

Monet pitävät leipäkonetta turhakkeena, mutta itselläni se ollut viimeiset reilut 15 vuotta jo se arjen pelastaja. Ajastin on upea keksintö ja nykyinen leipäkoneeni osaa tehdä muutakin kuin vain leipää! Alla erilaisista lähteistä kerättyjä leipäkone-ohjeita.
Ohjeet, joiden lähde on tullut vuosien varrella epämääräiseksi, saattavat sisältää virheitä.

Ranskanleipä (n. 675g)


Ohjelma: Basic (3h)
Paistoaste: Dark

Ainekset:
3 dl vettä
0,5 dl öljyä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
6,5 dl erikoiskarkeita vehnäjauhoja
1,5 tl kuivahiivaa

Mittaa aineet paistovuokaan ohjeessa luetellussa järjestyksessä. Ensin neste  ja muut kosteat aineet. Mausteet. Jauhot. Mittaa jauhojen pinnalle kuivahiiva (tai tuorehiiva murennettuna), tee hiivalle sormella pieni syvennys jauhokeon pinnalle. Käynnistä tai ajasta kone.
Valmis ranskanleipä vuuassaan jäähtymässä. Irtoaa vaivaimesta hetken jäähdyttelyn jälkeen helpommin.

Itselläni on ollut tapana maustaa tämä perusranskis tuoreella puristetulla valkosipulilla, 1-2 kynttä. Joskus ropsautan lisäksi vielä pitsamaustetta. Ja myös noin ruokalusikallinen siirappia, mieluusti leipäsiirappia, tulee löräytettyä joukkoon, koostumusta parantamaan.

Tämä ranskis on maustettu valkosipulilla ja pitsamausteella.

(Lähde: OBH Nordican leipäkonevihko)

Pitsan makuinen juustoleipä (n. 675g)

(Ohje ei sovi ajastettavaksi)

Ohjelma: Basic
Paistoaste: Dark

Ainekset:
3 dl vettä
2 rkl öljyä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
(1-2 puristettua valkosipulin kynttä)
1 rkl pitsamaustetta (tai 2 tl timjamia)
2 dl juustoraastetta
6,5 dl erikoisvehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa

Mittaa aineet paistovuokaan ohjeessa luetellussa järjestyksessä. Mittaa jauhojen pinnalle kuivahiiva (tai tuorehiiva murennettuna), tee hiivalle sormella pieni syvennys jauhokeon pinnalle. Käynnistä kone.

 (Lähde: OBH Nordican leipäkonevihko) 


Mummin piimäleipä (n.675g)


Ohjelma: Basic
Paistoaste: Medium

Ainekset:
3 dl piimää
2 rkl öljyä
0,5 dl siirappia
1 tl suolaa
1 rkl fenkolia rouhittuna
 1 tl pomeranssinkuorta
1 dl ruisjauhoja
5 dl erikoiskarkea vehnäjauho
2 tl kuivahiivaa


Mittaa aineet paistovuokaan ohjeessa luetellussa järjestyksessä. Ensin neste  ja muut kosteat aineet. Mittaa jauhojen pinnalle kuivahiiva (tai tuorehiiva murennettuna), tee hiivalle sormella pieni syvennys jauhokeon pinnalle. Käynnistä tai ajasta kone.
  
(Lähde: OBH Nordican leipäkonevihko)

Mausteinen rusinaleipä (n. 675g)

 (ei sovi ajastettavaksi)

Ohjelma: Basic
Paistoaste: Medium

Ainekset:
3 dl piimää
2 rkl öljyä
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
1 tl pomeranssinkuorta
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl kardemummaa
5,5 dl erikoiskarkeita vehnäjauhoja
1,5 dl vehnäleseitä
2 tl kuivahiivaa (tai 15g tuorehiivaa murennettuna)
1,5 dl rusinoita

Mittaa aineet paistovuokaan ohjeessa luetellussa järjestyksessä. Ensin neste  ja muut kosteat aineet. Sitten  kuivat aineet. Mittaa jauhojen pinnalle kuivahiiva (tai tuorehiiva murennettuna), tee hiivalle sormella pieni syvennys jauhokeon pinnalle. Käynnistä kone.
Kun  kone on sekoittanut taikinaa noin 25 minuuttia, kuuluu merkkiääni, jolloin lisää rusinat.

(Lähde: OBH Nordican leipäkonevihko)

Kanelileipä


2,5 dl maitoa
25 g pehmeää margariinia
0,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia
6 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa

Kaada ainekset leipävuokaan ja valitseohjelma vetebröd (1h 50 min). Paistoaste vaalea/ljus.

(Lähde:  Nordica Home Baker - leipäkonevihko)

Pähkinäleipä

Ohje ei sovi ajastettavaksi!

Ohjelma: Basic
Paistoaste: Dark
 
3 dl vettä
2 rkl öljyä
1 rkl siirappia
3/4 -1 tl suolaa
5 dl sämpyläjauhoja
1,5 dl leivontakarkeita erikoisvehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa (tai 15g tuorehiivaa)
1 dl suola- tai hasselpähkinöitä

Mittaa aineet paistovuokaa (ei pähkinöitä) ohjeessa luetellussa järjestyksessä. Mittaa jauhojen pinnalle kuivahiiva tai tuorehiiva murennettuna. Käynnistä kone, basic-ohjelma ja dark-paistoaste. Kun kone sekoittanut (koneesta ja mallista riippuen) noin 25 min. kuuluu merkkiääni, jolloin lisää paistovuokaan kokonaiset pähkinät.
Vinkki: Voit maustaa leivän kanelilla (0,5 tl) tai inkiväärillä (0,5 tl) tai kardemummalla (0,5 tl).


(Lähde: OBH Nordican leipäkonevihko)


Pähkinäleipä.
Pähkinäleipä sivu ja pohja.

Omenahiivaleipä


2,5 dl vettä
1 rkl öljyä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
100 g omenaraastetta
noin 8 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl kuivahiivaa

Ohjelmaksi perusleivän ohjelma.
Lähde ei selvillä, toden näköisesti löytynyt netin ihmeellisestä maailmasta.




Appelsiinileipä

3 dl appelsiinimehua
2 dl grahamjauhoja
6 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 tl anista
2 rkl hunajaa
30 g voisulaa
2 tl kuivahiivaa

Normaaliohjelma.
Lähde ei selvillä, ehkä netistä löytynyt.

Googlailin joululeipäohjeita ja löysinkin useammankin, joista kokosin 2 mieleisintäni.
Jokainen voi muokata perusohjeesta mieleisekseen ohjeen, koska leipäkoneillessa on yleensä perussääntönä aineiden lisäys (yleensä neste, öljy, siirappi, mausteet, jauhot, leseet ja keon päälle koloseensa kuivahiiva) ja vain taivas on rajana miten leipänsä tekee.


Joululeipä 1

2,5 dl piimää
2 rkl öljyä
0,5 dl siirappia
2 tl hienonnettua fenkolia
1 tl hienonnettua pomeranssia
1 tl suolaa
1 dl ruissihtijauhoja
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl kuivahiivaa

Itse tein leivän kolmen tunnin perusohjelmalla ja onnistui hyvin. 

Joululeipä 2

2,5 dl piimää
2 rkl öljyä
0,5 dl siirappia
1 tl suolaa
1 tl anista
1 tl fenkolia
1 tl pomeranssia
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl kuivahiivaa


PS. https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/ravintoainemaarissa-hurjia-eroja-tama-vilja-on-todellinen-proteiinipommi/6744646#gs.eqttjjc
"Proteiinin ja kuidun määrä eri täysjyväjauhoissa
  • Täysjyväohra: 9 % proteiinia, 11 % kuitua
  • Täysjyväruisjauho: 9 % proteiinia, 18 % kuitua
  • Täysjyvävehnä: 13% proteiinia, 12 % kuitua
  • Täysjyväkaura: 14 % proteiinia, 11 % kuitua
– Kauraleipä on vaaleiden leipien kuningatar, mutta ruis on kuitukunkku, Lyly toteaa."


Oliivileipä leipäkoneella


3 dl vettä
2 tl suolaa
1 rkl basilikaa
1 rkl oreganoa
sokeria (laittaisin rkl:n tai korvaisin sen rkl:lla tai kahdella rkl:lla leipäsiirappia)
1,5 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl kuivahiivaa
1 dl mustia oliiveja pienemmäksi pilkottuna - lisätään alustusvaiheen jälkeen
(itse lisäisin alustusvaiheessa vielä oliiviöljyä tai flora culinessea mukaan)

Ohjelmasta ei tietoa, kokeilemalla selviää - jos ei käyttöohjeista löydy sopivaa ohjelmaa suoraan)
************************************************************************************

Mantelipulla leipäkoneella

2½ dl maitoa tai laktoositonta maitojuomaa
1 dl sokeria
1 muna
75 g pehmeää (laktoositonta) voita tai margariinia
n.8 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
2 tl kardemummaa
½-1 tl suolaa
2½ tl kuivahivaa (tai ½ pkt tuorehiivaa)

 
Mittaa aineet tarkasti ohjeen järjestyksessä leipäkoneen kulhoon. Kuivahiivan tulee jäädä kokonaan jauhojen päälle. Tuorehiivaa voit käyttää hyvin, jos ohjelmoit leivonnan heti käynnistyväksi.
Valitse normaali perusleivän tai pullan ohjelma ja ohjelmoi tai käynnistä leipäkone.
***********************************************************************************
 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.