tiistai 19. elokuuta 2014

Hiekkakakku

Silloin kun teen uunilohta, johon käytän tuoreen sitruunan mehua, teen yleensä samalla perinteisen hiekkakakun, jotta saan sitruunan käytettyä mahdollisimman tehokkaasti. Sitä paitsi kun kerran uunia lämmitän, niin samalla vauhdilla sinne laittaa muutakin paistumaan. Soon sitä energiatehokkuutta :D

Hiekkakakku on väriltään kirkkaan kellertävä.


Hiekkakakku

200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
2, 5 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori

Vaahdota ensin voi ja sokeri. Lisää sitten yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten munat.
Sekoita kuivat aineet ensin keskenään huolellisesti ja siivilöi ne taikinaan.
Lisää sitruunan raastettu kuori (muistithan ensin pestä sitruunan).
Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.

Ohje saattaa olla julkaistu joskus Keski-Uusimaa -lehdessä.


.