sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kaalilaatikko

Kaalilaatikko

Tarvitaan noin 1-1,5kg:n kaalikerä, 400g jauhelihaa, riisiä, juoksevaa margariinia, siirappia, suolaa, mausteita ja sipuli sekä valkosipulia.
Tässä varhaiskaalista tehtyä kaalilaatikkoa, nam nam.
Ensinnä kaalikerästä kuoritaan päällimmäiset lehdet pois. Ne voi käyttää ulkoisesti esimerkiksi turvotuksen ja kivun hoitoon joko kylmänä tai lämpimänä "kääreenä". Lehden pinta rikotaan ja lehti kääritään esimerkiksi kipeän ranteen ympäri yöksi, sidotaan mahdollisesti villatuotteella, esimerkiksi kaulaliina. Lämmin lehti kääritään kankaaseen ja se silitetään varovasti molemmin puolin ennen käyttöä.
Takaisin kaaliin, joka siis nyt pilkotaan pieneksi ja laitetaan kattilaan. Mukaan suola ja vesi. Kannen alla hissun kissun keittämistä pitkään, eli kärsivällisyyttä. Kun kaali on valmistunut, pilko sipulit ja paista jauhelihan kanssa. Mausta jauheliha.
Vuokaan laitetaan kerroksittain aineet: ensin kerros kaalia suolavedessä. Sirotellaan riisiä ohut kerros - ei saa laittaa liikaa, muuten kaalin keitinvesi ei riitä ja riisi jää kovaksi. Sitten jauhelihasipuliseos. Ja alusta; kaalia keitinliemessä, riisiä jne.. Kunnes on viimeiseksi jää kerros kaalia liemineen. Varovasti riisiä vielä pinnalle. Katso, että keitinliemi riittää. Pinnalle pari kierrosta juoksevaa margariinia ja siirappia.
Vuoka uuniin 175 asteeseen tunniksi. Vuuan alle kannattaa laittaa vaikka pelti, jotta siivousurakka pienenisi hieman. Kaalilaatikko on herkkä kiehahtamaan uunissa yli ja vaikka olisi kansi, liemi tuppaa karkaamaan kannen välistä pitkin uunia. Mutta tajuttoman hyvää herkkua kaalilaatikko on :)

Kannattaa kokeilla eri variaatioita kaalilaatikon kanssa. Esimerkiksi kasviksia voi lisätä joukkoon, riisi voi olla mitä riisiä vain, tummaa, vaaleaa, puuroriisiä.. Ja lihaksi sopii myös riistan jauheliha, hirvi tmv.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Mökkiplättyjä

Monesti mökkeillessäni olen todennut mukavaksi ja helpottavaksi tavaksi jo lähtiessäni kotoa kohti mökkiä laittaa valmiiksi tiiviiseen astiaan plättyjen taikinan, tyyliin lisää vain vesi mökillä.

Mökkiplätyt

1 1/2 dl maitojauhetta
n. 3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 l vettä
1 muna
50 g voita

Eli tiivis astia, johon nakkaan ensin vehnäjauhon pohjalle, sitten maitojauheen ja suolan. Sitten kaivan kolon raa'alle munalle jauhoihin, jotta selviää mökille asti ehjänä - kertaakaan en ole muuten koskaan onnistunut rikkomaan munaa matkalla. Ja voin kiedon tuorekelmuun ja samaan kippoon vaan.
Mökillä sitten avaan kipon, laitan voin sulamaan mikroon tai hellalle. Kaivan esiin taikinakulhon, johon sekoitan jauhot ja maitojauheen, suolan. Lisään sen veden ja munan ja viimeisenä voin. Annetaan turvota tovi ja sitten kun grilli on kuumana ja suolaiset herkut ja mahdolliset täytteet valmiina, paistan lätyt ulkona ja nautin mökkeilystä hyvän ruuan ja saunomisen merkeissä.

Äijäruokaa, suonet kiittää

"Suonet kiittää"

Kastike:
pari sipulia
useampi valkosipulin kynsi
2 x 300g pitkiä vihreitä papuja
4 x 130g pekonia
1 lihaliemikuutio
2 x 2,5dl ruokakermaa

Pilko sipulit osa pekonista pannulle ja lisää joukkoon pavut. Noin puolessa välissä paistamista lisää loput pekonit sekaan (tuo lisää rasvaa pannuun).
Kun pavut (ja muut aineet) kypsiä, lisää joukkoon kerma ja liemikuutio. Hauduta sen aikaa kunnes kastikkeen kanssa tarjottava spagetti kypsyy.

Kun keität spagetin, laita joukkoon joko kasvis- tai lihaliemikuutio, ei ylimääräistä suolaa eikä öljyä. Kun spagetti kypsää, aseta tarjolle siten, että lautaselle ensin spagettia, spagetin päälle reilusti valkosipulirouhetta ja juustoraastetta. Tämän päälle kastiketta ja epäterveellinen äijäruoka on valmis nautittavaksi.

(Kuva tulee joskus myöhemmin)