tiistai 6. toukokuuta 2025

Peikon herkkumutakakku


 

100 g rasvaa yhteensä; laitan puolet juoksevaa ja loput oliiviöljyä

2 munaa

2 dl sokeria

1 rkl vaniljaa

vajaa dl kaakaojauhoa

2 dl vehnäjauhoja

noin 150g pakastevadelmia

1 pesty ja raastettu appelsiinin kuori ja mehut

 

Pinnalle: kookoshiutaleita

 

175 astetta ja noin 20 minuuttia

 

Aloitan yleensä pesemällä appelsiinin ja raastan sen kulhoon. Perään mehut ja jos mahdollista myös hedelmälihoja. Sekaan sokerit, kaakao. Sekoitetaan hyvin, lusikka riittää. Lisää rasva ja munat, sekoita välissä, lisää jauhot ja viimeisenä jäiset vadelmat. 

Kippaa seos esimerkiksi irtopohjavuokaan, jossa on leivinpaperi. Ripottele pinnalle kookoshiutaleet. Paista noin 20min 175 asteessa. Jäähdytä yön yli ja nauti.

Vaihtoehtoisesti vähemmän sotkua, kun leipoo suoraan minivuokiin jaettavaksi vaikka parhaan ystävän kanssa, nam.

 

 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Mustikkainen Tuulomankaakku


  

Pohjaan tarvitaan:

  • 75g sulatettua voita/margariinia (itse käytin 2/3 culinessea ja 1/3 oliiviöljyä)
  • 2 munaa (itse käytin 3 luomuensimunaa)
  • 1,5 dl sokeria
  • 2,5 dl erikoiskarkeita vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 rkl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa 1 dl maitoa

 

  • tuoreita pensasmustikoita
  • mantelijauhoa 
  • kookoshiutaleita

 

Vatkaa ensin munat ja sokeria vaahdoksi. Lisää sitten rasva.

Sekoita kuivat aineet keskenään ensin ennen lisäämistä munavaahtoon maidon kanssa vuorotellen.

Voitele irtoreunainen kakkuvuoka, halkaisija noin 20 cm. Jos käytät välissä leivinpaperia, muista voidella se.

Kaada taikina vuokaan.

Lisää pinnalle tuoreita mustikoita väljästi. Ripottele pinnalle mantelijauhoa ja kookoshiutaleita. Itse peitin foliolla kaakun, ettei pinnan mantelijauhot tai kookoshiutaleet pala.

Paista 200° 30-40minuuttia - itse kokeilin tikulla välissä joko kypsää ja loppupaiston ajan kaakku oli ilman foliokantta.

Paistamisen aikana tein kuorrutteen

  • 250g tomusokeria 
  • 3 rkl kaakaojauhetta (Fazer, Van Houten tmv) 
  • 50g sulatettua voita/margariinia (itse käytin culinessea)
  • 4 rkl vahvaa kuumaa kahvia

Koristeeksi mustikoita ja kookoshiutaleita. Huomaa; en ottanut irtoreunaa kaakun ympäriltä pois ennen kuin kuorrute ja koristeet olivat jääkaappikylmiä. 


 

 



maanantai 5. lokakuuta 2020

Tulisempi kasvissosekeitto

 


Tarvitaan:

bataatti (semmoinen reilun parin nyrkin kokoinen)

3-4 porkkanaa

3-4 pienehköä perunaa

pari valkosipulin kynttä

kasvisliemikuutio 

tuoreyrttejä: basilika ja lehtipersilja

Lempi Fraiche Mex paprika&chili fraiche-kerma 2dl

raejuustoa


Kuori ja pilko bataatti, potut ja porkkanat, valkosipuli kattilaan. Lisää vettä, että melkein peittyy ja kasvisliemikuutio (tai 2). Keitä kypsäksi. Kaada osa liemestä talteen. Surruta sauvasekoittimella soseeksi, lisää tuoreyrit, surruta lisää ja viimeiseksi kerma. Sekoita. Tarkista koostumus, lisää tarvittaessa talteenotettua kasvilientä.

Tarjoile raejuuston kera.